Entä kun näky antaa odottaa?
Päivitetty: 11.8.
Blogisarja: Yksi palvelupaikka, josta avautui koko maailma
Tässä neliosaisessa sarjassa kerron, kuinka Jumala johdatti minua askel askeleelta "Karitsan Häistä" Israeliin, Pakistaniin ja lopulta myös Living Faithin syntyyn.
Tässä sarjassa:
Osa 1 – Entä kun näky antaa odottaa?
◻ Osa 2 – Israel - ensimmäinen ovi
◻ Osa 3 – Pakistan - toinen ovi
◻ Osa 4 – Jäljet näkyvät vain taaksepäin
Entä kun näky antaa odottaa?
Nyt kesällä 2026 edessäni on ovia ja mahdollisuuksia, joita en olisi koskaan osannut kuvitella. Palvelutyö on päässyt hyvin alkuun Jumalan suosituksilla, mutta kaikkein suurin yllätys minulle on se, mihin Hän on minut lähettänyt: Pakistan.
En koskaan, milloinkaan ole tuntenut pienintäkään vetoa Aasian tai Lähi-idän maihin sen enempää sekulaarissa kuin hengellisessäkään mielessä. Kaikkein vähiten olen kokenut kiinnostusta työskennellä muslimimaissa.
Nämä seikat olen jo varhaisessa vaiheessa selvittänyt myös "Työnantajalleni", Taivaan Isälle, luetellessani mihin Hän voi minua lähettää, ja mihin ei. Jumalalla on mitä ilmeisimmin ollut oma näkemyksensä asiasta.
Elämässäni on ollut monia ajanjaksoja ja tapahtumia, joiden merkityksen olen ymmärtänyt vasta myöhemmin. Jälkikäteen olen nähnyt, kuinka ne ovat liittyneet johonkin suurempaan kokonaisuuteen, jota Jumala on ollut rakentamassa.
Näissä neljässä postauksessa haluan jakaa sinulle kokemukseni siitä, miten Jumala on kuljettanut minua etappi etapilta tähän kohtaan elämää, jossa lähetyskenttä on todella avoinna. Ei kuitenkaan sinne, minne itse kuvittelin ensisijaisesti meneväni. Ja kaikki alkoi paljon pienemmästä...
Kaikki alkoi vuoden 2023 keväällä. Näin unen silloisesta Karitsan Häät -yhdistyksen hallituksen jäsenestä. Pidin sitä hyvin outona, koska en ollut kyseistä henkilöä koskaan tavannut, enkä koskaan edes ajatellut.
Sain kutsun "Karitsan Häihin"
Karitsan Häät -yhdistyksen (The Wedding of the Lamb) päänäky on jakaa traktaatteja, tuottaa niitä mahdollisimman monilla eri kielillä sekä kehottaa uskovia olemaan valmiina kun kutsu Karitsan häihin todella tapahtuu.
Minun kohdalleni yhdistys osui vuoden 2023 keväällä.
Kaksi päivää näkemäni unen jälkeen löysin itseni seminaarista, jonne "Joku" halusi lahjoittaa minulle pääsyn, vaikka olin jo kertaalleen perunut osallistumisen. Tämä "Joku" sanoi kokevansa vahvasti, että minun tulisi osallistua seminaariin. Seminaarin alettua huomasin suureksi hämmästyksekseni, että unessa näkemäni henkilö oli mukana siellä. Myöhemmin sain kuulla, että myös hän oli saanut seminaarilipun lahjaksi joltakulta toiselta saatesanoin: "koen, että sinun tulisi olla tuossa seminaarissa". Siellä siis tutustuimme.
Seuraavana syksynä erinäisten tapahtumien kautta päädyin Karitsan Häät -yhdistykseen vapaaehtoiseksi. Tehtäväni oli purkaa satojen ulkomailta tulleiden sähköpostien suma, sillä yhdistyksellä ei ollut ketään sellaista, jonka olisi ollut mahdollista se tehdä.
En mennyt yhdistykseen siksi, että olisin nähnyt edessäni kansainvälisen mahdollisuuden tai suuren suunnitelman. Mutta kaikki keväällä 2023 tapahtunut – josta olen tässä tilan säästämiseksi kertonut vain hyvin pienen osan – viittasi niin vahvasti siihen, että Jumala oli jotakin erityistä suunnittelemassa, ettei asiaa voinut jättää selvittämättä.
Tärkeä "pesti"
Vapaaehtoistyö johti pian palkkatyöhön. Sitä ennen tuli kuitenkin vastaan mielenkiintoinen vaihe, jossa uskon, että minua testattiin. Samana päivänä kun yhdistyksen palkallinen työmahdollisuus tuli tietooni, minulle tarjottiin myös toista työtä.
Tuo työ olisi ollut hyvin, hyvin erilaista ja liittyi Suomen hengellisen musiikin "kermoihin".
Näin mielessäni kuin kaksi vaihtoehtoista polkua, joista sain itse valita, kumpaa lähtisin kulkemaan. Toisella puolella olivat suuret konserttisalit ja mahdollisesti paljon upeita kontakteja. Toisella puolella oli pienen pieni yhdistys, joka oli kuitenkin selkeästi Jumalan synnyttämä.
Tuntui siltä, että kuvainnollisesti Karitsan Häiden ovesta sisään päästäkseen täytyi kumartua melkein kaksinkerroin, ettei löisi päätään ovenkarmiin.
Se oli kuin ovi maakellariin.
Toisen oven takana näkyi vähän arkielämän glamouria. Toisen takana yksin tekemistä, valtava määrä vastaamattomia sähköposteja ja työ, jonka merkitystä en vielä voinut nähdä sen kummemmin.
Tunsin erittäin vahvasti, että minun tuli mennä mukaan yhdistykseen. Mainitut sadat sähköpostiviestit olivat tulleet ympäri maailmaa uskon ratkaisun tehneiltä ihmisiltä, jotka tarvitsivat kipeästi vastauksia siihen, miten he pääsisivät nyt uudessa elämäntilanteessaan eteenpäin. Paljon oli kysymyksiä myös siitä, miksi Jumala sallii tiettyjä asioita, kysymyksiä kasteesta, ja ylipäätään hengellisistä asioista.
Jumalan suunnitelma
Tekisi mieleni laittaa tuon väliotsikon jälkeen kymmenen huutomerkkiä ja serpentiinit! MIKÄÄN ei ole ollut niin kannattavaa kuin tajuta luopua omista suunnitelmista, ja antaa Isän hoitaa blueprintit kohdilleen!
Tämän tajuamiseen vaikutti vahvasti vuoden 2025 tammikuussa näkemäni noin 10 sekunnin Instagram-video. Videolla muusikko ja evankelista Pekka Simojoki puhui eräässä kirkossa. Hän sanoi suurin piirtein näin:
"Sen sijaan, että pyytäisit Jumalaa siunaamaan omat suunnitelmasi, ala kiittää siitä, että juuri sinä saat olla mukana Hänen suunnitelmissaan!"
En ymmärrä mitä tuossa hetkessä tapahtui, mutta yli 20 vuotta jossain taustalla vaikuttanut pieni ahdistus siitä, että Herra ei minua ollut lähetyskentille lähettänyt, hellitti saman tien. Ahdistukselta tipahti "kärki" siihen minun olohuoneeni lattialle.
Itse asiassa nyt tätä kirjoittaessani ymmärrän asian paremmin: Hän ei voinut lähettää minua kentälle, koska itse "olin menossa" Saharan eteläpuolelle, mutta se ei ollut se, mitä Hän minulta halusi.
Minä odotin Jumalan toteuttavan näkyä sillä tavalla ja siinä paikassa, jonka itse olin mielessäni kuvitellut. Samaan aikaan Hän oli jo johdattamassa minua aivan toiseen suuntaan; pienen yhdistyksen kautta, satojen sähköpostien kautta. Ihmisten ja kohtaamisten kautta, joiden merkitystä en vielä voinut ymmärtää.
Kohti ovia, joiden olemassaolosta en tiennyt mitään.
Entä kun näky antaa odottaa?
Jos olet tuskaillut kutsusi kanssa, haluan rohkaista sinua pohtimaan tätä.
Joskus näky antaa odottaa siksi, että Jumala valmistaa meitä.
Joskus siksi, että Hän rakentaa yhteyksiä, kasvattaa meissä jotakin tai opettaa uskollisuutta tehtävissä, jotka näyttävät sillä hetkellä pieniltä.
Ja joskus siksi, että olemme itse niin varmoja siitä, miltä kutsumuksemme toteutumisen pitäisi näyttää, ettemme vielä näe sitä ovea, jota Jumala on avaamassa.
Älä siis luovu näystä vain siksi, ettet näe konkreettista edistystä tapahtuvan vaikka vuosikausiin.
Myöskään toisten ihmisten epäilykset tai vastustus eivät itsessään mitätöi sitä, mihin Jumala on sinua kutsumassa. Kutsua tulee koetella, rukoilla ja oppia tunnistamaan Jumalan johdatusta – mutta sitä ei pidä hylätä vain siksi, etteivät muut vielä näe sitä, minkä Jumala on laskenut sinun sydämellesi.
Pysy uskollisena Isälle, ja pyri kaikessa täyttämään hänen tahtonsa. Isoissa elämän päätöksissä kuuntele tarkasti, mitä Hän sanoo. Suostu palvelemaan myös "pienessä".
Minä en tiennyt vastatessani satoihin sähköposteihin, mihin tuo tehtävä vielä johtaisi. En tiennyt, että yhden pienen palvelupaikan kautta avautuisi ovi Israeliin.
Enkä varsinkaan tiennyt, mihin tuo ovi aikanaan johtaisi.
Entä jos se "pieni paikka", jossa olet nyt, onkin alku jollekin mitä et vielä pysty näkemään?
Jumalan suunnitelmat eivät aina näytä suurilta silloin, kun astumme niihin ensimmäisen kerran. Joskus merkittävin ovi on juuri se, jonka edessä joutuu kumartumaan melkein kaksinkerroin. Minun kohdallani tuo ovi johti seuraavaksi Israeliin.
Blogisarja: Yksi palvelupaikka, josta avautui koko maailma
✓ Osa 1 – Entä kun näky antaa odottaa?
→ Seuraavaksi: Israel - ensimmäinen ovi
