Jäljet näkyvät vain taaksepäin

Päivitetty: 11.8.
Blogisarja: Yksi palvelupaikka, josta avautui koko maailma
Tässä neliosaisessa sarjassa kerron, kuinka Jumala johdatti minua askel askeleelta "Karitsan Häistä" Israeliin, Pakistaniin ja lopulta myös Living Faithin syntyyn.
Tässä sarjassa:
Osa 1 – Entä kun näky antaa odottaa?
Osa 2 – Israel - ensimmäinen ovi
Osa 3 – Pakistan - toinen ovi
Osa 4 – Jäljet näkyvät vain taaksepäin
Tässä neliosaisessa sarjassa olen kertonut, kuinka Jumala johdatti minua askel askeleelta Karitsan Häistä Israeliin, Pakistaniin ja lopulta myös Living Faithin syntyyn.
Kun katson tätä matkaa taaksepäin, huomaan jotakin, mitä en ole koskaan tullut edes ajatelleeksi: jäljet näkyvät todella vasta taaksepäin.
Tulikaste
Ennen Pakistanin matkaa olin pitänyt elämäni ensimmäisen sunnuntaisaarnan Lontoossa portugalinkielisessä baptistiseurakunnassa noin vuonna 2005. Sen jälkeen sunnuntaisaarnoja kertyi vielä yksi tai kaksi. Siinä kaikki.
Miten siis on mahdollista, että tammikuussa 2026 nousin yksin lentokoneeseen ja menin kahden viikon julistusmatkalle Pakistaniin?
Jumalan suunnitelma on joskus käsittämätön. Uskoontuloni ensisekunneista saakka olen jotenkin "tiennyt", että Suomi ei ole se alue, missä tulen varsinaisesti toimimaan. Olin alusta saakka tästä tietoinen, ja aivan varma. Kaikki, mitä ammatillisesti sen jälkeen olen tehnyt, on tähdännyt siihen, että "jonain päivänä" toimin lähetystyössä.
Olin aivan varma, että koko elämäni tähtää siihen, että menen lähetystyöhön Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. En koskaan, missään vaiheessa ollut kiinnostunut yhdestäkään Aasian tai Lähi-idän maasta, ja mitä tekee Isä... Lähettää minut "Kantapään Raamattukouluun" Pakistaniin.
Taivaallista Tiimityötä
Minulta on jälkeenpäin kysytty useita kertoja, millaisen tiimin kanssa matkustin.
Vastaan aina samalla tavalla. Tiimini oli Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Muuta minulla ei oikeastaan ollutkaan. Heti kun sain tietää tulevasta matkasta, aloin toki Herralta kysellä mistä aiheista Hän haluaisi minun siellä puhuvan.
Tiesin jo ennen lähtöä, että edessäni olisi tulikaste siihen tehtävään, johon Jumala oli minua kutsunut ja jossa (kutsussa) olin jo uskoni alusta kulkenut tavalla tai toisella: julistamaan hänen valtakuntaansa.
27Mikä maailman mielestä on hullutusta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailman mielestä on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen voimakkaat häpeään. 28Mikä maailmassa on syntyperältään alhaista ja halveksittua, mikä ei ole mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen mitättömäksi sen, mikä on jotakin, 29ettei mikään liha voisi kerskailla Jumalan edessä. (1.Kor. 1:27-29)
Pakistanissa julistin lähes joka päivä yhdessä tai kahdessa seurakunnassa. Ainoa poikkeus oli yksi välipäivä. Sain julistaa kaikkein köyhimmille. Sain julistaa seurakuntien johtajille, pastoreille ja evankelistoille.
Joka päivä sain yhä uudelleen huomata, että Pyhä Henki ei jättänyt minua yksin. Joskus pelkäsin niin paljon, että itkin ennen kokouspaikalle lähtöä. Väliin tuntui mahdottomalta, että minulla olisi jotain uutta sanottavaa esimerkiksi ihmisille, jotka itse olivat julistaneet Sanaa henkensäkin uhalla jo vuosikymmeniä! Mutta yhtään kertaa Jumala ei jättänyt minua pulaan.
Lähes 200 tuli uskoon, jotkut paranivat, ja kuulin, että ainakin yhdestä seurakunnasta 24 ihmistä halusi kasteelle. Tämän saa aikaan vain Jumala!
Jumalan suositus
Kun ihminen kutsuu sinut, hän tekee sen yleensä ansioluettelosi perusteella.
Jumala toimii toisin. Hän kutsuu ihmisen, jonka Hän itse tekee kykeneväksi siihen tehtävään, johon kutsuu.
Olen usein sanonut, että Jumalan antama suositus painaa enemmän kuin yksikään ihmisen kirjoittama suosituskirje. Kun Hän avaa oven, se avautuu.
Ja kun Hän lähettää, Hän kantaa myös vastuun lähettämästään ihmisestä.
Tiilentekijöiden kirkko
Matkan vaikuttavin hetki oli vierailu tiilentekijöiden kylässä ja heidän seurakunnassaan.
Pakistanissa monet kristityt työskentelevät tiilitehtailla velkaorjina. Perheet sitoutuvat velkaan, jota on käytännössä mahdotonta maksaa takaisin. Siksi sama työ ja sama velka voivat siirtyä sukupolvelta toiselle.
Siellä, hyvin vaatimattomassa kirkossa, sain julistaa evankeliumia ihmisille, joilla tämän maailman mittareilla oli hyvin vähän. Mutta Jumalan valtakunnassa heidän arvonsa ei ollut yhtään pienempi kuin kenenkään muun.
Tiilentekijöiden edessä julistaminen oli minulle merkityksellistä muutoinkin. Tuskin tiesin tästä poloisesta ihmisryhmästä juuri mitään muuta kuin heidän nimityksensä "tiilentekijät". Kuitenkin Jumala jo Suomessa ohjasi minut valmistamaan opetuksen siitä, kuinka savenvalaja muovaa savea, ja miksi mikäkin vaihe on tarpeen. Minulla ei ollut mitään tietoa, että tulisin menemään juuri tuon ihmisryhmän eteen, tai että heitä ylipäätään on nimenomaan Pakistanissa!
Opetus oli hyvin yksityiskohtainen ja jouduin konkreettisesti selvittämään paljon sellaista savenvalajien työhön ja saven ominaisuuksiin liittyen, mitä en aiemmin tiennyt. Voit kuvitella kiitollisuuteni, kun näille rakkaille kerroin, miten Jumala muovaa meitäkin rakastavissa käsissään samoin kuin he itse muokkaavat savea sellaiseen muotoon, että niistä voidaan valmistaa tiiliä. Uskon, että he ymmärsivät sanoman täydellisesti, heillä oli aivan erityinen kosketuspinta aiheeseen.
Hauskin tilanne?
Seuraava keskustelu käytiin lähes huutamalla, eikä kukaan silti kuullut ylistyksen ollessa menossa. Istuimme tulkkini kanssa lavalla julistuksen jälkeen. Kehuin nuorta tulkkiani, hänen kanssaan oli helppo työskennellä. Hän kiitteli kovasti kertoen, että hän ei ollut koskaan ennen tulkannut. Laitoin käteni eteemme aivan kuin salaisuuden kertoakseni, ja vastasin hänelle: "Aamen! Enkä minä ole koskaan ennen saarnannut!" Heitimme yläfemmat.
Miksi odotus kesti niin kauan?
Pakistanissa ymmärsin myös jotakin, jota olin pohtinut lähes 23 vuoden ajan.
Miksi lähetyskenttä ei ollut avautunut aiemmin? Olin tullut uskoon vuonna 2003 ja melkolailla saman tien vakuuttunut siitä, että Jumala kutsui minut Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan, jossa olinkin yhteen otteeseen 3 kuukautta.
Olin varma siitä. Mutta – olin väärässä...
En epäile hetkeäkään, etteikö Jumala olisi käyttänyt noita vuosia elämässäni. Päinvastoin, olen saanut olla hyvin monessa mukana, josta olen hänelle niin kiitollinen.
Mutta vasta aivan äskettäin ymmärsin, ettei Hän voinut lähettää kenttätyöhön aikaisemmin. Ei siksi, etten olisi ollut valmis lähtemään vaan siksi, että olin menossa väärään suuntaan! Minä olin matkalla Afrikkaan, Hän oli valmistamassa minua Aasiaan...
Hän ei koskaan tarvinnut minun pätevyyttäni. Sellaista ei inhimillisesti ajatellen juuri ollutkaan. Hän odotti, että luopuisin omista suunnitelmistani ja antaisin Hänen suunnitelmansa tulla niiden tilalle. Ja voin sanoa koko sydämestäni:
Mikään ei ole ollut elämässäni niin kannattavaa kuin luopua omasta suunnitelmastani ja antaa Isän toteuttaa elämässäni omaansa!
Kehotukseni sinulle
Ehkä sinäkin odotat juuri nyt jotakin, minkä uskot Jumalan luvanneen.
Ehkä odotus on kestänyt paljon kauemmin kuin olisit koskaan kuvitellut.
Älä luovuta.
Mutta uskalla samalla antaa Jumalalle lupa myös muuttaa omia suunnitelmiasi.
Hänen tarkoituksensa eivät aina toteudu sillä tavalla kuin olemme kuvitelleet.
Ne ovat kuitenkin aina paremmat.
Jos Herra suo, olen lähdössä loppuvuodesta 2026 uudelleen Pakistaniin.
Mutta tällä kertaa en enää yritä arvata, mitä Hän seuraavaksi tekee.
Olen oppinut, että minun tehtäväni on kulkea uskollisesti se askel, jonka Hän näyttää tänään. Huominen tulee ajallaan, ja sen askelia on turha murehtia.
Tähän päättyy blogisarja Yksi palvelupaikka, josta avautui koko maailma. Kiitos, että olet kulkenut mukana! Voit katsella joitakin kuvia Pakistanin matkaltani oheisesta galleriasta. Valitettavasti ne eivät ole kovin hyvässä "järjestyksessä", mutta sitähän elämäkin on: et voi tietää mitä hyvää seuraavan nurkan takaa tulee vastaan!
Tässä sarjassa:
Osa 1 – Entä kun näky antaa odottaa?
Osa 2 – Israel - ensimmäinen ovi
Osa 3 – Pakistan - toinen ovi
Osa 4 – Jäljet näkyvät vain taaksepäin
Tiilentekijä / Brick kiln worker Tiilentekijäkylässä / In a brick kiln village Tiilentekijäkylässä / In a brick kiln village Tiilentekijäkylässä / In a brick kiln village Tiilentekijäkylässä / In a brick kiln village Tiilentekijäkylässä / In a brick kiln village Tiilentekijäkylässä / In a brick kiln village Tiilentekijäkylässä / In a brick kiln village Tiilentekijäkylässä / In a brick kiln village Tiilentekijäkylässä / In a brick kiln village Menossa saarnaamaan tiilentekijäkylän kirkkoon / On my way to preach at a church Tiilentekijäkylässä, kirkko / In a brick kiln village, churhc Kirkko / Church Ulkoilmakokous / Open-air meeting Tulkkini S. oli loistava! / My interpreter S. was brilliant! Katunäkymä / Street view Telttakoti / Tent home Sähköfirmalla riittää töitä... / Electric company has always some work to do... Al Hamra Hall, minua siunattiin. / I was prayed over at Al Hamra Hall. Saavumme seurakuntaan / Arriving to a church Väsynyt kuski! / Tired driver! Pieni matkustaja / Little traveller Nuorten seminaari / Youth seminar Kodin katolla toimi lammasfarmi! / The family had a sheep farm on the roof of their home! Ei paras paikka herkkävatsaisille! 😄 / Not the best place for sensitive stomachs! 😄 Rakkaan Z. sisaren kanssa. / With my dear sister Z. Julistusta / Proclaiming Sister Z. and I. Brother B. and Sister F. Alhamra Hall Pastorikonferenssi, Alhamra Hall / Pastor conference in Alhamra Hall Tervetuliais kimppu oli valtava! / The welcome bouquet was huge! Kutsukortit Karitsan häihin / Invitation cards to the Wedding of the Lamb Saarnaamassa / Preaching Rukoilin paljon kodeissakin / I prayed a lot in family houses too Ulkoilmakokous / Outside meeting Ulkoilmakokous / Outside meeting Ulkoilmakokous / Outside meeting Ulkoilmakokous / Outside meeting Ulkoilmakokous / Outside meeting Naisten seminaari / Women's seminar Ystävieni perustama srk / My friends' church



